Kiirettä pitää tämän elokuun, huhhuh... Muutto käsillä, koulu alkaa, sitten kun ehtisi vielä valmentamaan kolmeen-neljään paikkaan viikossa ja itsekin välillä ratsastamaan... Mutta onpahan ainakin tekemistä, repisi vain ajan kaikkeen siihen jostain.
Ensi viikonloppuna lauantaina suuntaamme Hovilta Sahyn arabinäyttelyihin kannustamaan Fireä ja minä varmaankin auttamaan esittämisessä parin hevosen kanssa (yhdellä ihmisellä niin monta hevosta näyttelyssä, että tarvitsee apukäsiä). Sunnuntaina köröttelen sitten Vermoon esittämään WPB-ori Luckyn ja varmaankin pari muutakin ponia. Joten viikonlopulle hyvää ilmaa, kiitos!
Azucar, jota olen blogissakin esitellyt ja jota siis olen valmistellut noita näyttelyitä varten jää nyt kuitenkin sitten kotiin. Hevosten kanssa sattuu ja tapahtuu ja yleensä tietenkin silloin, kun olisi kilpailut edessä. Joihin on vielä valmisteltu runsaasti... Mutta ei ole mitään vakavaa siis, nyt kuitenkin tilanne sen kanssa on tämä.
Eilen olin kesätauon jälkeen Kärkkäisen Annan estevalkeissa. Tätikin (3v Lerkkanalainen tamma) pääsi ensimmäistä kertaa mukaan vauvaryhmään! Nyt olikin ihan VAUVAryhmä, osallistujat olivat 3-4 vuotiaita ensikertalaisia, mitä tulee hyppäämiseen. Aloitimme toki tutustumalla maapuomeihin ja siitä hiljalleen ristikoihin. Täti olikin aika vallaton tapaus... Laidunloman jälkeen sillä tuntui olevan lomailu mielessä enemmän kuin työnteko. Osansa tähän toi myös laidunkaverin oleminen samassa valmennusryhmässä, Tädin mielestä oli kamalaa ravata kaverista poispäin ja pitihän niiden vähän toisilleen huudellakin... Paljon piti keskustella siitä, mitä tarkoittaa pohje. Tädin mielestä pohje tarkoitti hidastamista, sitten pysähtymistä ja jos vain suvaitsi uudestaan kokeilla niin peruuttamista. Tästä kun antoi sitten merkkiä piiskalla, lensi takapuoli. Ja uudestaan. Ja uudestaan. Ja uudestaan... Ratsastajatäti pitää harjasta kiinni ja jokaisesta pukista rankaisee piiskalla, hevos-Täti pistää korvat niskaan ja sanoo: "Älä sinä mua käske!". Oli siinä naurussa pidättelemistä itse kullakin vaikka itseäni välillä vähän hirvittikin, koska sieltä tulee sellainen sarja etten edes minä pysy selässä...
Mutta taistelu tuotti jonkin verran tulosta ja lopulta pohje tarkoitti eteenpäin eikä raippaa tarvinnut. "Hypyt" olivat lähinnä esteiden yli ravaamista puomit kolisten, mutta saimmepa yhden oikean hypynkin ja siitä vahingossa jatkoimme laukalla! Täti siis jatkoi laukassa vahingossa, itse toki tavoittelin sitä joka kerralla, mutta jos hevonen ei edes ravaa pohkeesta eteenpäin ei se voi myöskään nostaa pohkeesta laukkaa eteenpäin...
Annan kommentit olivat hauskat: "Kamalasti omia mielipiteitä, täytyy ottaa luulot pois nyt ennen kuin se on liian myöhäistä, laukka tulee sitten itsestään kun hevonen alkaa edes ylipäätään liikkua pohkeesta eteenpäin eikä taaksepäin." eli laukkaharjoituksiin ei ole nyt kiirettä, nyt täytyy vain ottaa kunnollinen kuri tähän jästipäähän ja kertoa, että omat mielipiteet on toki sallittu mutta ratsastajan mielipide on se mikä määrää. ;)
Tädin jälkeen "vanhan" kunnon Nöpin selkään! Siellä tunsi olevansa pitkästä aikaa kuin kotonaan. Oripoika vaikutti motivoituneelta ja keskittyneeltä - alussa. Teimme samat tehtävät kuin nuorempienkin kanssa, esteet vain nousivat sinne 80cm korkeuteen. Puomitehtävät sujuivat hyvin ja Nöpi keskittyi tehtäviin. Esteillä alkoi myös hyvin, mutta loppua kohti alkoi varmaan poika västähtää ja paikat olivat aika hakusessa. Laukka pyöri alussa tosi hyvin mutta hyytyi nyt sitten lopussa ja se vaikutti lähestymisiin, kun laukka ei pyörinyt kaarteissa yhtään. Saatiin pari onnistunuttakin hyppyä siihen loppuun joten ihan hyvillä mielin kuitenkin, nyt täytyy vaan alkaa hakemaan sitä samaa fiilistä mikä oli ennen laidunlomaa.
