No niin. Voisin nyt yrittää kirjoitella jotain Ypäjältä. Täytyy kokeilla saada postaus valmiiksi tässä tytön päikkäreiden aikana eli mitään kovin yksityiskohtaista en ehdi kirjoittaa...
Torstai
Sanni kävi pakkaamassa meidän tavarat jo keskiviikkona, joten torstaina ei ollut muuta kuin kamojen siirtäminen autoon ja sitten ajomatka Ypäjää kohti. Mutkiakin piti toki matkassa olla, kun tajusin klo 4:55 että olen nukkunut pommiin ja pitäisi olla Urjalassa 5min päästä... Noh, ei muuta kuin vaatteet päälle, soitto Sannille että myöhästyn ja sitten nasta laudassa matkaan.
Onneksi tapani mukaan olin kuitenkin tehnyt lähtöaikataulun hyvin joustavaksi ja emme lopulta myöhästyneet kuin viisi minuuttia siitä ajasta, minkä olin ajatellut saapumisajaksi Ypäjälle. Ypäjällä ruokimme hevoset ja aloimme katsella kaikki valmiiksi ensimmäistä osakoetta varten. Aika meni kuin siivillä siinä jännittäessä ja pian aloimmekin valjastaa Nöpiä.
Verryttely tapahtui Ypäjällä keskikentällä ja itse suoritus oli juhlakentällä. Verryttelyssä Nöpi oli kovin virkeä ja huuteli muille. Se ei kotona ole enää ollenkaan tarkka siitä, kun hevosia tulee kentälle ja lähtee pois kentältä, mutta nyt vieraassa paikassa se vahti "laumaansa" todella kovasti ja se kieltämättä häiritsi verryttelyä. Kisakentällä tuo huutelu jäi, mutta hevonen oli silti täysin ohjalla, en ollut sitä vain saanut sitten ajettua kunnolla takaa aktiiviseksi vaan se painoi kädelle todella kovasti. Sain silti radan ajettua, mutta kieltämättä muutama voimasana pääsi matkalla kisa-alueelta tallille, kun olin niin pettynyt suoritukseen... Tiesin, että etenkin ympyröistä tuli aivan liian isoja ja että hevonen kulki koko radan etupainoisena.
Tallilla hetken itsekseni manailtuani aloin kuitenkin ajatella, että se oli ja meni jo ja nyt ajatukset kohti seuraavaa osakoetta. Turha murehtia sellaista johon ei enää voi vaikuttaa? Noo, ei olisi tarvinnut murehtia ollenkaan, kun Tuula soitti ja kertoi, että olimme 2. sijalla...!
Torstaina päivällä ei ollut oikein sen kummempaa tehtävää, Nöpin hoidettuamme lähdimme katselemaan muiden suorituksia ja kävimme myös syömässä lounasta Ratsumestarissa. Illemmalla kävimme kävelemässä heppojen kanssa (taluttaen): minä ja Nöpi, Pauliina ja Nisse sekä Anna ja Epeli. Nöpi oli ihan hölmö, sen mielestä oli todella jännää kävellä metsässä... Mutta kovasti se tukeutuu minuun kun jännittää, tökkäsee turvalla kuin kysyäkseen: "Kannattaako tuota pelätä mamma?" Ihana poika. Kävimme muuten Sannin kanssa Ratsuriihissä katselemassa ja heräteostona nappasin Nöpille mukana turkoosit bootsit maratonille!
 |
| Radannäyttöön lähdössä |
Loppuilta kului sitten nuotteja* tehdessä, maratonesteitä kävellessä ja seuraavan päivän tavaroita valmiiksi laittaessa.
* nuoteista groomi näkee meidän lähtö- ja maaliintuloajat sekä vähimmäis- ja enimmäisajat A- ja E-osuudelle jokaiselle kilometrille erikseen.
Perjantai
Perjantaina oli meidän startti maratonille klo 10:13. Olimme hyvissä ajoin lähtöpaikalla kävelemässä ja odottelemassa suorituksen alkua. Tässä kohtaa oli jo jännitys tiessään ja kova halu vain päästä liikkeelle.
Startti tapahtuikin nopeasti ja niin lähdimme matkaan A-osuudelle. Aikamoista extremeä oli, sillä ensin meidän eteen tuli joukko ratsastajia (joille kyllä aika nopeasti huusimme, että äkkiä pois tieltä, sillä meillä ei ensimmäisen kilometrin aikana ollut tarkoitus kyllä hidastella vaan ottaa eka kilometri hyvässä tempossa ja keskivaiheilla himmailla) ja myöhemmin peura! Peura loikkasi ojasta oikealta meidän eteemme ja jatkoi saman tien matkaansa metsään. Nöpi ei varmaan ehtinyt tajuamaan mikä eteen hyppäsi ja kesti meiltäkin hetken ennen kuin saimme ajatukset siinä kohtaa kasaan... Mutta matka jatkui joka tapauksessa. ;) Muuta pelottavaa ei matkalta löytynyt ja nopeasti löysimme itsemme maalista. A-osuus sujui suunnitelmien mukaisesti ihan hyvässä ajassa.
Tässä välissä oli eläinlääkärintarkastus jossa mitattiin pulssi hevoselta.
E-osuudelle lähdimme tavoitteena vain muistaa ajaa jokainen portti ja olla vähimmäis- ja enimmäisajan sisällä. Ei kovin hurja tavoite siis! Ensimmäinen este, "Koivikko" oli todella haasteellinen aloituseste. Koivuja oli todella paljon ja välit olivat ahtaat. Nöpi oli myös edelleen todella painava kädelle ja kääntäminen oli aikamoisen haastavaa. Koivikolta ulos lähtiessämme pyysin Nöpin laukkaan ja se pukitti iloisesti, joten totesin tässä kohtaa, että tänään ei estealueilla laukkailla... Toinen este, "Mutterit" oli paljon helpompi vaikka siinä meillä oli ongelmana se, että Nöpi kun on oppinut lähtemään täysiä kohti ulosmenoporttia ja A-portilta oli seuraavalle portille tie juuri niin, että Nöpi luuli meidän lähtevän esteeltä jo pois... Tuli vähän kiire ottaa hevonen takaisin ja kääntää! :D
Kolmas este, "Ruokintapaikka" oli myös haastava. Siinä oli yksi todella kapea portti jolle emme sitten suunniteltua tietä päässeet vaan jouduimme tekemään voltin ja ottamaan uuden lähestymisen portille. Tällä esteellä meillä menikin melkein tuplaten aikaa muihin verrattuna... Neljäs ja samalla viimeinen este, "Rautia" oli lempiesteeni. Vaikka siinä olikin kapeita portteja ja välejä joista piti mennä, oli se silti sujuva ja "ystävällinen" nuorelle hevoselle.
Hankaluuksia maratonilla tuotti se, että olimme menossa "Ruokintapaikalle" juuri samaan aikaan kun siellä oli jo toinen valjakko. Saimme siis odotusaikaa siitä (odotusaika vähennetään kokonaisajastamme) mutta unohdimme pysäyttää omat sekuntikellomme ja lopulta emme siis tienneet E-osuuden maalia lähestyessämme missä ajassa oikeasti olimme. Suurinpiirtein osasimme kyllä arvioida. Maaliin päästyämme siis jännitti hieman olimmeko a. tulleet ajan sisällä maaliin ja b. ajaneet kaikki portit...
Eläinlääkärintarkastuksessa Nöpillä oli tismalleen sama pulssi ja hengitysfrekvenssi kuin ennen E-osuuttakin. Hyvin palautuu, kehui eläinlääkäri!
Perjantaina nautiskelimme sitten Nöpin kunnolla hoidettuamme (kävelytys, jäähdyttely vedellä, loimitus, linimenttien laitto jalkoihin ja lapaan - vaikutti menneen jumiin - sekä suojitus BOT-suojilla) muiden hienoista suorituksista maratonesteillä. Illalla oli illanvietto, jossa nautiskelimme Ratsumestarin ihanista ruuista. Uni tuli kyllä nopeasti tämän päivän jälkeen!
Lauantai
Aamulla lähdimme Sannin kanssa hevoset ruokittuamme aamupalalle. Aamupalan jälkeen heitin Sannin tallille ja lähdin itse kävelemään tarkkuusrataa. Rata oli mukava ja helppo, isolla hevosella todella kiva mennä pitkiä teitä isolla kentällä ilman kovin tiukkoja kaarteita. Päätin jo tässä kohtaa, että aion ajaa mielummin vähän riskillä kuin hitaasti himmaillen.
Sanni oli letittämässä Nöpiä, kun palasin tallille. Heitin pintelit Nöpsän jalkaan ja sitten kello näyttikin jo sen verran, että saimme alkaa valjastaa ja laittaa vaunuja perään.
Nöpi tuntui kovin oudolta lähtiessämme tallin pihasta. Sitä täytyi oikeasti käskeä liikkeelle ja siltikin se halusi vain peruuttaa ja protestoi kovasti. Pääsimme kuin pääsimmekin verryttelykentälle ja siellä totesin, että Nöpi leikki todella kovasti kielellä ja oli ihan tyhjä ohjalle. Kokeilin ravata, ajattelin siinä kohtaa, että se ei nyt keskity vaan tekee omiansa. Ehdin kuitenkin ravata vain puoli kierrosta, kun tajusin, että Nöpillä on kieli kuolaimen päällä. Sanni kävi tarkistamassa asian ja sitten oli jo kiire saada hevonen valjastuskatoksille ja kieli oikealle puolelle. Ei meinaan huvittanut olla kyllä ison hevosen isoilla vaunuilla, kun tiesin, että en saanut siihen sillä hetkellä minkäänlaista kontaktia. Sanni talutti meidän rauhassa katoksille ja Tuula toi meille Annen kanssa riimun ja alaturparemmin. Katoksilla riimu päähän, suitset pois ja takaisin päähän. Tuplatarkistimme, että kieli on oikealla puolella, nostimme kuolainta ylemmäs (olikin sitten lopulta reiän liian alhaalla) ja laitoimme vielä alaturparemmin varmistamaan kielen pysymisen kuolaimen alla. Nöpillä siis on kielenheittäjän liverpool-kanki ajossa, mutta silti se oli kielen sieltä yli saanut ellei se sitten mennyt jo suitsia laitettaessa väärälle puolelle.
Noh, tästäkin selvisimme säikähdyksellä ja jatkoimme verryttelyä. Nyt Nöpi tuntui normaalilta ja saimme myös stewardilta luvan jatkaa kilpailua (hän tarkisti, että hevonen liikkuu puhtaasti kumpaankin suuntaan, tälläinen tarkastus on aina ennen tarkkuutta).
Verkassa Nöpi tuntui kovin laiskalta, mutta kisaradalla se heräsi aivan huomattavasti. Lähdimme luvan saatuamme matkaan ja heti toiselta portilta pyytäessäni Nöpiä eteen se lähti helposti laukkaan ja vaikutti iloiselta ja pirteältä. Sitä oli niin ilo ajaa! Se teki kaiken juuri niin kuin pyysin. Kaksi palloa otimme alas, ne olivat tilanteita joissa jouduin ottamaan Nöpin hitaaseen raviin (vähän tiukempia teitä) ja kun takajalat lakkaa polkemasta alkaa etupää mutkitella... Ihan omaa mokaa siis, en aktivoinut takajalkoja vaan pidin liikaa edestä. Mutta elämäni tarkkuusrata! Oli niin mahtava tunne!!
Yhteenveto
- Olimme lopulta kokonaiskilpailussa 5/7.
- Kouluosuudesta voimme saada paljon enemmän kuin 66% (jonka siis saimme nyt) kunhan hevonen saa rutiinia kilpailemiseen taas tauon jälkeen ja tottuu siihen, että hevosia tulee ja menee.
- Maratonesteitä meidän täytyy vain harjoitella. Hevosen täytyy pysyä kuulolla ja minun täytyy uskaltaa ajaa sitä eteen. Aiomme harjoitella 2-3 kertaa kuukaudessa nyt kesän ajan, koska täytyyhän ihan tuolla "kotipihassa" olevia maratonesteitä osata hyödyntää!
- Tästä lähtien maastossa ja esteillä Nöpi ajetaan potkuremmin kanssa, koska se on alkanut heitellä aikamoisia ilopukkeja laukassa...
- Tarkkuudessa emme aio enää himmailla! Tunne oli aivan erilainen, kun pyysi hevosta kunnolla etenemään.
- Alaturparemmi käyttöön aina ajaessa, jotta saamme kielen pysymään varmasti omalla puolellaan... On turvallisuusriski, jos Nöpi saa heitettyä kielen lusikankin yli tarpeeksi yrittäessään.
Olen todella iloinen siitä, että saimme hyväksytyn tuloksen kokonaiskilpailusta. Tarkkuus meni aivan nappiin (miinus pallonpudotukset, mutta omaa silmää ja ajoa on vaan kehitettävä) ja maratonilta selvisimme hengissä + hevonen ei pelännyt esteitä. ;) Kouluosuuden sijoitus oli vain ja ainoastaan plussaa ja todellakin mieltä kohottava asia!
Ihana viikonloppu hyvässä seurassa. Seuraavat valjakkokisat onkin sitten vasta syksyllä Teerisalossa. Nyt ajatukset kohti Sh-Kummajaisia eli ajo saa jäädä hetkeksi ja ratsastuspuoli haltuun. Vieläkään en osaa sanoa, haluanko startata koulua ollenkaan - olenko siihen valmis. Istunta ei vain ole nyt hallinnassa. Niin ja kyllähän meidät nähdään 25.5 Tampereen ratsastuskeskuksella Junnuhummailussa! Vielä en tiedä mikä meidän tehtävä tapahtumassa on... Nähtäväksi jää.
