Ratsastusvaatteista ja arvonta!

Kuulun siihen ratsastajakuntaan, joka ei katso tuotteen merkkiä vaan lähinnä hintaa. Laatukin on välillä mitä on ja varusteet kestävät sen ajan kuin kestävät. Yleensä juuri sillä hetkellä, kun tarve on suurin on rahavarat vähissä ja tarvitsee tyytyä siihen mihin sillä hetkellä lompakon sisältö riittää. MUTTA! On poikkeuksia, jolloin ei auta kovin kitsastella:

* Saappaat/kengät yleensäkin täytyy olla hyvät. Huonolaatuinen nahka menee hetkessä kurttuun ja halkeilee vaikka kuinka hoitaisi tunnollisesti. Vuori rullautuu ja kengistä tulee rakkuloita. Siksi siis saappaisiin/kenkiin kannattaa panostaa eikä ostaa halvimpia mitä saa. Itse olen todennut hyväksi Pioneerin pehmeää vasikannahkaa olevat saappaat, ne ovat kestäneet hyvännäköisinä ja -tuntuisina nyt jo monen vuoden ahkeran käytön.



* Kypärä. Pää on kallis. Sen arvoa ei voi rahassa mitata, koska uutta ei saa kaupasta. En kuitenkaan itse halua panostaa kypärään satoja euroja vaan mielummin vaihdan kypärää säännöllisesti ja ainakin mikäli kolautan kypärän jonnekin - pudotessa tai muuten. Nykyinen kypäräni on Lamicell Master, joka on säädettävä ja ilmastoitu kevytkypärä. Aikaisemmin oli Lamicellin Transformer, mutta sille kävi hieman huonosti.

Merkeissä minulla on yksi heikkous: Pikeur. Ostin nyt tälle talvelle Pikeurin Souvenir untuvatakin ihan siviilikäyttöön, mutta sitä on tullut käytettyä hevosenkin selässä, koska se vain ON NIIN LÄMMIN! Aivan uskomaton takki, en ole kyllä vielä kertaakaan palellut se päällä. Ja karvareunus hupussa... Aijai, ihana! Kaapista löytyy myös useammat Pikeurin ratsastushousut, ne vain istuvat ja kestävät vuosikaudet. Ja taitaa tuolla olla pipo ja kaulahuivi ja huppari ja ja ja...Toinen merkkiheikkouteni on Roeckl. Hanskat, jotka ovat kädessä kuin toinen iho. Kyllä nämä puhki menee vuosien jokapäiväisessä käytössä, mutta annettakoon se anteeksi - en ole löytänyt mitään vastaavia jotka sopisivat käteen näin loistavasti.

Roeckl on teillekin varmasti tuttu ja moni varmasti omistaa sellaiset hanskat, mutta ei se mitään! Tässä teille mahdollisuus saada itsellenne joko ne ensimmäiset "Rökelit", jo kuluneiden tilalle uudet tai sitten vaikka toisen väriset kaveriksi nykyisille! Homman nimi on tämä: arvonta suoritetaan 24.2.2012. Osallistut näin:
* yhdellä arvalla osallistut liittymällä blogini lukijaksi. Vastaa tähän viestiin joillakin sanoin joissa ilmenee osallistumisesi. Eli pelkkä lukijaksi liittyminen ei ole suoraan osallistuminen arvontaan!
* kahdella arvalla osallistut liittymällä lukijaksi ja linkittämällä blogini omaan blogiisi jollain tavoin, kuitenkin niin että mainitset tekstissä tästä arvonnasta. Vastaa tähän viestiin joillakin sanoin joissa ilmenee osallistumisesi ja laita linkki blogitekstiisi jossa mainitset arvonnastani.
HUOM! Jos olet jo lukijani, olet jo automaattisesti mukana kahdella arvalla!

Arvottuani hanskat lähetän viestiä voittajalle ja kyselen minkä väriset ja kokoiset hanskat saisivat olla. Ja sitten vain odottamaan pakettia :)

Tällä kertaa nyt näin. Voin paljastaa, että maaliskuussa on tiedossa uusi arvonta jossa SEN HETKISELLE LUKIJOILLENI eli ei uusille(!) on uusi arvonta ja tuote on sitten hevoselle, muuta en voi kertoa...

Vuosi Australiassa

Lähdin tosiaan vuoden 2006 kesällä Australiaan vaihto-oppilaaksi Rotaryn kautta. Kyseessähän ei ole mikään varsinainen ratsastusreissu vaan ennemminkin ns. opiskelijavaihto, mutta tuon vuoden aikana tuli hevosteltua niin paljon, että siitä voisin hieman kirjoitella täällä blogissakin.

Tarkemmin sanottuna lensin siis Etelä-Australiaan Melbourneen ja sieltä autokyydillä Traralgoniin. Australian hevoskulttuuri on aivan täydellisen erilainen verrattuna Suomeen. Todella monessa pihassa oli hevonen, ihan vain pihankoristeena ihmisillä jotka eivät tienneet hevosista juurikaan muuta, kuin että niitä on kiva harjata ja niille syötetään heinää. Ensimmäisessä perheessäni oli kaksi hevosta. Englantilainen täysiveriruuna jolla oli kyllä laukkahevosen tausta takanaan (kuten useimmilla Australian täykkäreillä) mutta jolla ei oltu sitten vuosiin tehty juurikaan mikään. Ruunan lisäksi oli pieni ponitamma, joka oli täysin villi. Ruunan kanssa lopulta hypättiin vähän siinä kotipellolla ja toimi jokaisessa askellajissa hienosti, tamman totutin "omaksi huvikseni" satulaan (tai ensin se piti kyllä totuttaa yleensäkään ihmisen läheisyyteen) ja ratsastajaan. Sen pidemmälle en näiden kahden kanssa ehtinyt.

Täykkäriruuna Megan

Ponitamma Lily

Jo ensimmäisessä perheessä asuessani vierailin naapurikylällä sijaitsevalla tallilla jolla sitten lopulta asuin melkein koko loppuaikani. Hazelwoodissa oli kaikennäköistä toimintaa. Laukkahevoskasvatusta, myyntihevosia, hevosten ratsutusta, ratsastuskoulu... Tallin omistaja itse on kilpaillut kenttää kolmea tähteä (CIC***). Ratsastuskoulutoiminta oli aktiivista, joka päivä oli kolmesta neljään ratsastuskoulutuntia. Laukkahevosia tallilla oli kaksi omaa kilpailevaa, useita nuoria ja jatkuvasti vieraita koulutettavana. Ne nuoret joista ei laukkahevosia tullut kokeilivat sitten kenttähevosen uraa - tai mikä hevonen mihinkin vaikutti sopivalta, kyllä yhdestä laukkuriksi suunnitellusta hevosesta jo minun aikanani tulikin kouluhevonen, se kun ei hyppäämisestä välittänyt ei sitten ollenkaan ja omasi harvinaisen hienot liikkeet. Myyntihevosia oli kaikenlaisia, oli niin poneja kuin hevosia ja jokaiseen lajiin... Näillä kilpailtiin aktiivisesti mainostuksen vuoksi.

Ponitamma Ally, jonka ratsutin. Kolmas kerta selässä.

Rist-ruuna Vinney, jolla kisasin kenttää.

Valmentauduin hyvien valmentajien silmien alla, tallin omistaja toki valmensi päivittäin, mutta yhdessä kävimme myöskin esimerkiksi Mary Longdenin valmennuksissa säännöllisesti. Maryn omilta sivuiltaan: "Mary Longden is an International Level 3 coach, an Australian ‘A’ Level dressage judge, FEI ‘I’ Level Eventing judge (until 2009), FEI ‘O’ Level Para-Equestrian judge, and an International Para-Equestrian coach and consultant." eli Mary on kansainvälisen 3. tason valmentaja, Australian A-tason kouluvalmentaja, FEI:n I-tason kenttätuomari, FEI:n O-tason vammaisratsastuksen tuomari ja vammaisratsastuksen valmentaja. Toinen ote Maryn omilta sivuiltaan joka mielestäni kuvaa aika hyvin sitä minkälaisen henkilön opeissa sitä on oltu: "How to become one of the world’s most highly qualified Equestrian Coaches, Trainers and Educators?" eli vapaa suomennos: "Kuinka tulla yhdeksi maailman korkeimmalle koulutetuista ratsastusvalmentajista, kouluttajista ja kasvattajista?" Lukekaa lisää hänen sivuiltaan: http://longdencorp.com.au/

Kilpaileminen Australiassa poikkesi myös aika suuresti Suomessa kilpailemisesta. Kävimme kyllä muutamissa "oikeissa" koulukilpailuissa, mutta lähinnä kilpaileminen tapahtui ns. show-kisoissa. Show't taisivat tulla
Australiaan aikoinaan Briteistä, luulen?

Allyn kanssa show'ssa.

Tallin omistaja ja Mossy.

Show-kisoissa luokat menivät hevosen/ponin koon ja iän mukaan. Ratsastaja ei ollut tässä pääosassa vaan hevonen. Tuomari kertoi luokan alussa radan jonka kaikki ratsastavat, yleensä ne olivat helppoja: käyntiä, ravia ja laukkaa molempiin suuntiin, joitain ympyröitä, paljon lisättyä ravia/laukkaa. Pääasia oli saada hevonen näyttämään hyvältä eli kulkemaan pyöreänä, reippaasti ja tyytyväisen näköisenä ja olla itse mahdollisimman eleetön selässä. Kokonaisvaikutelma oli suuressa osassa, ei niinkään mitkään teiden ratsastukset sun muut.

Pikkutyttö, poni ja kanget. Myös shettiksillä näkyi kankia. Puhumattakaan siitä, että niitä ratsastivat aikuiset ihmiset...

Monen mielestä nämä ovat varmasti aikamoisia kauneuskilpailuja. Kisapaikalle saapuessa hevoset oli jo valmiiksi letitettyjä ja paikan päällä ne vielä harjattiin läpi (edellisenä päivänä pestyinä ja huolellisesti loimitettuina ei paljon harjattavaa ollut) ja sen jälkeen alkoikin meikkaus: baby-öljyä turpaan ja silmien ympärille (ainakin arabihevosnäyttelyissä tätä on käytetty Suomessakin) ja sitten se mitä moni pitää varmasti vähän kyseenalaisena, merkittömän hevosen päähän saatettiin tehdä valkoisella aineella tähti. En muista mitä ainetta se oli, ihan hevostarvikeliikkeistä sitä sai ja lähti vedellä pois, hammasharjalla sitä sudittiin karvoihin ja tähdet olivat hämmentävän aidonnäköisiä... Mikäli hevosella oli sukkia, ainetta laitettiin myös niihin jotta sukat olivat varmasti puhtaanvalkoiset. Hevoselle, jolla ei ollut tuuheaa ja pitkää häntää saatettiin laittaa feikkihäntä tuomaan lisää volyymia. Aikamoista? Oli se hauskaakin eikä hevosia siinä vahingoitettu millään tavoin, mutta olihan se toki aika turhamaisen tuntuista välillä.

Show-kisoissa oli myös esteluokkia ihan normaaleissa estekorkeuksissa, nämä luokat eivät olleet millään tavoin erilaisia, ihan tavallisia esteluokkia siis.

Vinneyn kanssa kotipellolla. Vinney on muuten täykkäri x clydesdale-risteytys!

Kenttäkilpailuissakin tuli käytyä niin kilpailemassa kuin katsomassakin ja sille lajille kyllä menetin sydämeni aivan täysin. Suomesta ei ole vielä vastaavanlaisia maastoesteratoja löytynyt enkä usko että niin vaihtelevamaastoisia ratoja Suomessa onkaan. Ypäjän rata on kyllä maastoiltaan vaihteleva, mutta Australiassa jo korkeuserot maastossa saattoivat olla aika suuria ja sai laukata pitkiäkin matkoja ylä-/alamäkeen.

Vasemmalla kultapoika Moby! Hänestä ei lopulta kuitenkaan tähteä tullut.

Laukkaurheilu on aivan toinen juttu ja siitä voin kertoa joskus myöhemmin, muuten tästä yhdestä postauksesta tulisi aivan liian pitkä. Kysykää kuitenkin ihmeessä mitä mieleenne juolahtaa, vastailen kyllä kysymyksiinne!

Tarkistin omista merkinnöistäni, tänä kys. päivänä lämmintä oli +35! Useimmat hevoset loimitettiin polttavan auringon vuoksi. Useilla oli myös päässä kärpässuojat joissa myös turpasuoja ehkäisemään auringonpolttamia.

Hieman pidemmälle vietyä värimätsäystä? Hauskaa mielestäni :)

ammattilainen vs. amatööri

Pari asiaa haluan tarkentaa: En väitä itseäni ammattilaiseksi, mutta väitän, että osaan opettaa ja osaan toimia nuorten hevosten kanssa. En väitä osaavani kaikkea, mutta väitän, että osaan jakaa eteenpäin ne asiat mitkä itse hyvin hallitsen.

Friis-r "Seppo" ensimmäisissä koulukilpailuissaan.

Netissä käy kiihkeä keskustelu jatkuvasti aiheesta "ammattiratsuttaja/-valmentaja vs. amatööriratsuttaja/-valmentaja" ja mielestäni tähän kiistaan on olemassa kyllä vastaus: jokainen löytää itselleen sopivan valmentajan/ratsuttajan, sellaisen jonka kanssa ajatukset kohtaavat. On kyseessä sitten ammattilainen tai amatööri.

Koen, että amatöörinä on vaikeinta saada ratsutettavaksi sellaisia hevosia joiden kanssa voisi päästä kisakentille asti ja saada oikeasti sellaista työnäytettä joka saisi muutkin ihmiset kiinnostumaan. Itse olen enimmäkseen päässyt nuorten kanssa satulaan ja ratsastajaan totuttamisesta siihen, että nuori osaa ne perusasiat: toimii kaikissa askellajeissa ja omaa hyvät jarrut + liikkuu mielellään eteenpäin (ei siis enää epäröi ratsastajan kantamista selässään vaan liikkuu luottavaisena) ja joidenkin kanssa ensimmäiset hypyt ja mahdollisesti ensimmäiset ratatehtävät ja rataharjoitukset. Paras "työnäytteeni" onkin Sissi, joka oli "oma" hevoseni. Hevonen oli vahva heC - melkein heB tasoinen ja re 80cm ja sitten pystyin sen myymään myöhemmin heA ja re 110cm tasoisena sekä kenttää kisanneena.

Lusty Flax ja ensimmäiset hypyt!

Sama on valmennettavissa ratsukoissa. Niin sanotusti tosissaan ratsastavat ja kilpailevat ottavat yhteyttä mielummin ammattivalmentajiin. Syy on tottakai ihan selvä: heillä on näyttöä siitä, että ovat saaneet valmennettavansa todistetusti etenemään tasolta toiselle. Tämä on hankalampaa todistaa silloin, kun tuloksia ei ole näyttää KIPAsta tai niistä ei pääse lukemaan HU:n sivuilta.

Enkä nyt sano, etten HALUAISI ratsuttaa vain alkeita nuorille hevosille tai valmentaa vain ratsukoita joilla ei ole tarkoitus tähdätä kilpakentille. Rakastan tätä mitä teen, ei väliä hevosen tai ratsukon lähtötasolla tai päämäärällä. Rakastan opettaa, jakaa tietoa ja nähdä kehityksen tapahtuvan. Tarkoitan nyt vain sitä, että omaa nimeä on hankalampi saada esille tällä tavoin ja mainostamisen pitäisi olla aika hurjaa - puhumattakaan siitä kuinka paljon sitä lokaa sataa niskaan, ehkä amatöörin niskaan helpommin kuin ammattilaisen. Silti päivästä toiseen tämä on vain niin ihanaa enkä voisi kuvitella tekeväni mitään muuta. KIITOS teille jotka luotatte minuun ja jatkatte viikosta toiseen, päivästä toiseen kanssani ja kehitytte silmieni alla! Olette elämäni suola :)

Mitä mieltä te olette? Hakiessanne valmentajaa tai ratsuttajaa, mikä merkitsee teille eniten hakuprosessia tehdessänne? Mitkä ovat ne kriteerit?

Emmi: Taustatietoa

Olen Emmi Lepola, 23-vuotias Pirkanmaalainen hevosharrastaja/amatöörivalmentaja. Asustelen Tampereelta noin 30km etelän suuntaan pienessä maalaiskylässä, Vesilahdella, avokkini ja pienen tyttäremme + labris-uroksemme kanssa.

Oma hevosharrastukseni alkoi ollessani 6-vuotias Siikajoella Kastellin Ratsutilalla. Kastellilla kävin noin 7 vuotta. Pirkanmaalle muuton seurauksena harrastus "muutti muotoaan" hieman, aloin tuolloin käymään Hovin Ratsutilalla. Ratsastuskoulun tunnit vaihtuivat yksityishevosten ratsastamiseen ja valmentautumiseen hieman enemmän tosissaan kuin aikaisemmin. Lopulta kuvioihin astui ensimmäinen oma hevosemme. Full Moon Frost, "Manu", oli jo toinen hevonen jota kävimme katsomassa. Ihastuimme siskoni kanssa tuohon lv-ruunaan aivan täysin ja vaikka olin kyllä alusta asti sitä mieltä, että ensihevonen on joko puoliverinen tai suomenhevonen niin toisella katselukerralla Manu sitten lähti mukaamme.

Meni vuosi, Manun kuntoa kasvatettiin, samoin lihaksia. Minä lähdin Australiaan ja hevonen siirtyi lähinnä siskoni hoidettavaksi. Australian reissusta lisää myöhemmin.

Manun kanssa kilpailin hieman seuratasolla esteissä, korkeimmillaan 90cm. Siinä vaiheessa kuitenkin huomasin hevosen puutteet ja oman haluni edetä pidemmälle. Paras ratkaisu oli siinä vaiheessa myydä Manu, koska harrastuksesta sen kanssa ei saanut enää irti kaikkea sitä mitä olisin halunnut.

Jonkin aikaa selvittiin ilman omaa hevosta ja ratsastamalla muiden hevosilla, mutta halu valmentautua ja kilpailla oli suuri - ehkä siskollani suurempi kuin minulla ja sitten hänelle ostettiin Sissi.

Sissi oli peruskoulutettu ja Sanni alkoi treenata hevoselle lihaksia ja kuntoa ja kehitti hyppytyyliä. Hevonen oli epävarma esteillä, kielsi helpoistakin paikoista jos vain oli pienikin syy kieltää (etenkin erikoisemmat esteet olivat sellaisia) mutta hiljalleen hevonen alkoi saada varmuutta. Sitten monien syiden seurauksena Sanni joutui hevosesta luopumaan ja se tuli minulle - myytäväksi, mutta lopulta oli "omistuksessani" (äitini on ollut kaiken aikaa hevosen virallinen omistaja) kaksi vuotta.

Ei mennyt kovinkaan kauaa, kun hevosessa alkoi näkyä hyvän valmennuksen seurauksena muutoksia. Se kehittyi, tuli rohkeammaksi, terävämmäksi ja osoitti suurta intoa hyppäämistä kohtaan. Sissi kilpaili lopulta re 110cm tasolla, koulua helppo A tasolla ja kenttää harraste-tasolla.

Hieman lisää omasta taustastani "amatööri"valmentajana/ratsuttajana: Lähdin opiskelemaan oppisopimuksella ratsastuksenohjaajaksi työpaikkanani Hessi-talli Urjalasta. Toimin lähinnä ratsastuksenohjaajana ja ratsutin nuoria hevosia, niin tallin omia nuoria kuin muualta koulutukseen tulleita. Pari "työnäytettä" tuolta ajalta:

Lusty Flax, 3v russ-ori. Alusta asti perusasioiden hallintaan ja ensimmäisiin hyppyihin. Toimiva nuori poni joka osasi kyllä myöskin ponin elkeet ja metkut...

Sicco Sil, 3v pv-ruuna. Osasi periaatteessa perusasiat, parannettiin työskentelymuotoa, saatiin vahvuutta laukkaan ja otettiin ensihypyt + radat. (pahoittelut istunnastani)

Ne olivatkin kaksi ainutta tuolta ajalta joista löysin kuvamateriaalia... Näistä kahdesta olisi jostain syystä enemmänkin kuvia - mutta nämä olivatkin aika erityisiä hevosia silloin :)

Samalla, kun päivisin ratsutin ja opetin Hessillä, kävin sitten vapaa-aikanani valmentamassa ja ratsuttamassa muualla. Valmennan ratsukoita heA-tasolle asti, vaativan tason ratsukoita en koe olevani valmis valmentamaan, koska itselläni ei ole kisakokemusta siltä tasolta ja tiedän asioita enemmän teoriassa kuin käytännössä vaativalta tasolta. Käytäntö on mielestäni se mikä tällä alalla merkitsee kuitenkin enemmän. Samasta syystä jätän myöskin vaativan tason / vaativalle tasolle ratsutettavat hevoset ammattilaisten käsiin.

Jatkathan toki lukemista ja kommentoit ahkerasti! Kirjoitan kyllä aina, kun kirjoitettavaa on.