lauantai 25. helmikuuta 2012

Uusi tuttavuus

Eilen kävin kokeilemassa erästä 3v pv-tammaa jota olisi tarkoitus ainakin tämä maaliskuu ratsuttaa. Juteltiin omistajan kanssa siinä tovi ennen kuin kiipesin tamman selkään. Aika alkutekijöissään sen kanssa ollaan, mutta ottaa kuitenkin ratsastajan selkään ihan tyytyväisenä ja jarrut toimivat hyvin - paremmin kuin kaasu. Eli nyt kehitetään sitten yhteistyöhalukkuutta, rentoutta ja sitä kautta eteenpäinpyrkivyyttä, myös nöyryyttä tulee varmasti sitten jonkin verran lisää kun on rutiinia enemmän hommaan. Eteneminen tulee tapahtumaan hevosen ehdoilla, mutta nyt alkuun ainakin aloitetaan kunnon "juoksutuskuuri", itse juoksutan tamman kolme kertaa viikossa kahdella ohjalla + käyn selässä. Pyrkimys ohjata tammaa kulkemaan pyöreämmin ja kasvattamaan oikeanlaisia lihaksia ratsun työtä ajatellen. Kirjoittelen välillä missä mennään.

Suuntasin sitten Hessille ja nappasin Jevin mukaani karsinasta. Kokeilimme nyt sen edellisen härpäkkeen tilalla LG Bridlea, kädet ristissä kävelin maneesille toivoen, että hevonen toimisi paremmin niillä. Heti käynnissä tuntui jo paljon paremmalta! Hevonen oli kädelle kevyt ja taipuisampi. Edelleen oikealle taipui huonommin. Ongelma tämän hevosen kanssa on laukassa, se ei ole vielä kovinkaan tasapainossa ja kaarteissa "kaatuu" herkästi sisäänpäin. Vastalaukat on nyt sitten mitä on... Etuosakäännöksien harjoittelussa meinasi Jevi vähän suuttuakin jo, kun toistuvasti pyysin siltä jotain mitä se ei vain meinannut millään käsittää. Pari kertaa saatiin suht onnistunut suoritus, mutta aika laajaa kaarretta joudutaan vielä tekemään. Pysähdyksissä tulee ongelmaksi aivan täysin vain tämä oma istuntani. Olisipa se aivan täydellisen ennallaan nyt synnytyksen jälkeen, mutta eihän se ole... Vatsalihakset ovat vasta nyt alkaneet löytyä kunnolla ja heikot lihakset tulevat ongelmaksi, kun pitäisi ottaa laukasta seis. Ravista pysähdykseen ei olisi mikään ongelma...

Meillä on siis viikon päästä viikonloppuna Jevin kanssa eräs koitos edessämme, joku voi sen jo keksiäkin... Edelleen hakkaan päätäni seinään ja hoen: "EI TUU MITÄÄN!" mutta täytyy yrittää vaan pitää leuka pystyssä ja katse eteenpäin. ;) Ja muistaa ottaa tuleva hauskan kokemuksen kannalta! Menemme tekemään vain parhaamme.

Innolla odotan jälkipuheita eräälläkin vihreällä sivustolla...

9 kommenttia :

  1. Meinasin jo edellisen kuolaimettoman jälkeen kysyä, onko Jevi mahdollisesti ensi lauantaina kyseisessä koitoksessa.. Onnea hurjasti, hyvin se menee! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, mä lupauduin stunttaamaan... Se menee juuri niin hyvin kuin mihin me pystytään. ;) Jevin tasapainottoman laukkansa ja minä heikkojen vatsalihasteni kanssa. :D Mennään pitämään hauskaa ja tekemään parhaamme, se kai se on se pääasia. Plus kyseisen näytöksen tarkoitus on kai näyttää, että ei se kuolaimettomuus ja kannuksettomuus ole mikään ihme eikä se, että näytetään hevonen täydellisen koottuna näyttämässä kaikki mahdolliset temput. Huoh, kaikkeen sitä lupautuu. :)

      Poista
  2. Hyvin se menee ja onneks saat mukaas vanhan hevosenhoitajan, joka tsemppaa ja rauhottelee! ;))

    VastaaPoista
  3. Käytkö useinkin Hessillä? (;

    Ja tätä blogia on miellyttävä lukea, kun niin usein tekstejä korostaa kuvat ja tekstit on sellasta, jota tekee mieli lukee ;D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hessillä käyn nuoria ratsastamassa muiden kiireiden mukaan, nyt on yksi sisäänratsastettava samalla suunnalla jonka kanssa työskentelen 3krt viikossa joten Hessillä tulee käytyä sitten aikalailla samoina päivinä :)

      Poista
    2. Selvä meiltä varmaan jossain vaiheessa keväämmällä tulossa hevonen sinne ;D

      Poista
    3. Aa no kiva juttu :) Ajokoulutukseen?

      Poista
    4. Joo ja sit taitaa orilaitumelle kesäks olla tulossa (;

      Poista