Tämä on aihe joka tuntuu puhuttavan jatkuvasti ja haluan nyt tuoda kantani tähän asiaan bloginikin kautta. Luultavasti juoksen aiheesta toiseen, koska tämä on tälläinen "sanaoksennus" jonka vain kirjoitan.
On odottavan äidin valinta, mitä tekee raskausaikana. Polttaako tupakkaa. Juoko alkoholia. Harrastaako laskettelua, ratsastusta, moottoripyöriä, kilpa-autoja... Ei voi kuitenkaan olettaa, etteikö päätöksiä ihmeteltäisi ääneenkin. Se on valitettava tosiasia tässä maailmassa, jossa ihmiset juoruilevat, puhuvat selän takana, vahtivat muiden tekemisiä. Se ei tästä tule mihinkään muuttumaan.
Jokaisen odottavan äidin tulisi mielestäni tehdä asia joka tapauksessa itselleen selväksi. "Mitä jos jotain sattuu? Miten suhtaudun siihen? Tulenko koko lopun elämääni syyttelemään itseäni siitä, että vauva syntyi vammaisena / vauva kuoli?"
Itse kuultuani olevani raskaana olin jo siinä vaiheessa juuri jättänyt hevosalan työt ja hakenut lähihoitaja-opiskelijaksi. Jossain kohtaa tuli vain sellainen tunne, että nyt teen testin. En tarkalleen muista miksi, kuukautiset eivät jääneet tulematta, pahoinvointiakaan ei vielä ollut, mutta kai sen vain jotenkin itse tiesi. Positiivinenhan se oli.
Ratsastuksen jatkamista mietin, meillähän oli silloin vielä Sissi. Tässä kuuntelin kuitenkin myös omaa miestäni ja toivottavasti jokainen odottava äiti kunnioittaa myös lapsen isän toiveita! Oma avokkini, lapsen isä, oli silloin sitä mieltä, että ratsastus olisi jätettävä. Tästä ei saatu mitään perheriitaa aikaiseksi, olin samaa mieltä! Itse kävin tuon yläpuolelle laittamani keskustelun itseni kanssa ja tulin tulokseen: "En koskaan, koskaan antaisi itselleni anteeksi sitä, jos tekisin sellaisen teon joka vahingoittaisi lastani." Koska jokainen voi valita mitä tekee! Tokihan voi vahingoittaa lasta ajamalla autokolarin. Kaatumalla tiellä. Hevosen selkään nousemisen pystyy kuitenkin välttämään. Autolla voi olla pakkokin ajaa ja liikkumista ei nyt kannata kokonaan lopettaa.
Moni perustelee satulaan nousemistaan sillä, että pysyy kyllä varmasti selässä - on pysynyt aina ennenkin. Raskaus kuitenkin muuttaa naisen kehoa ja esimerkiksi tasapaino heikkenee raskausaikana, koska painopiste muuttuu kovasti mahan kasvaessa. Toivottavasti jokainen ottaa myös nämä seikat huomioon tehdessään tätä valintaa!
Nyt kun katson reilun vuoden ikäistä tytärtäni, tiedän, että tein oikean ratkaisun. Voihan olla, että olisin hyvinkin voinut ratsastaa ihan loppuun saakka ilman onnettomuuksia tai muita vaikeuksia. Voi kuitenkin myös olla, että minä olisin ollut juuri se, joka putoaa hevosen selästä niin että sikiö vahingoittuu. Onneksi minulla on nyt ihana terve tytär!
Joka tapauksessa päätös ratsastaa tai olla ratsastamatta raskauden aikana on jokaisen odottavan äidin oma päätös. Päätöksensä takana täytyy vain pystyä seisomaan ja olemaan välittämättä muista ihmisistä ja heidän mielipiteistänsä.
Huomio,
mielipiteistänsä. Tämä on se asia mitä eniten ihmettelen. Eriäviä
mielipiteitä tulisi kuitenkin pystyä kuuntelemaan ja sanomaan: "Ymmärrän
kantasi, omani on vain erilainen, mutta se on ok. Ei meidän tarvitse
ajatella asiasta samoin."
Yksi hyödyllinen netistä löytyvä artikkeli aiheesta:
muokkaus. Paitsi että nyt puhuin vähän läpiä päähäni! Kävin selässä yhden kerran raskauden aikana :) Sissin kanssa aika nopea ratsastus, juuri ennen kuin se lähti uuteen kotiin. Ravi ja käynti tuntuivat kamalalta mahassa vaikka se olikin vielä pieni, joten tämäkin antoi vahvistusta sille, että päätökseni oli oikea!
 |
| Kehonhallinta ei pelannut enää ollenkaan, kuten kuvasta kyllä pystyy näkemään. Ei olisi tainnut olla hevosellekaan reilua yrittää tuolla killua päivästä toiseen :) |
Hyvä kirjoitus! :)
VastaaPoista