Toivepostaus: Sissi

Sissi hoitoleirin leiriheppana kauneuskisassa ;)

 Verestetääs nyt muistoja sitten. Postauksesta saattaa kyllä tulla kilometrien pituinen... Aloitetaan siis aivan, aivan alusta...

Manu (lv-ruuna Full Moon Frost) oli myyty melkein vuosi takaperin, kun varmaankin/muistaakseni Sanni alkoi puhua hevosen ottamisesta ylläpitoon. Ei ole mitään hajua kuinka Sanni sai vanhemmat vielä ylipuhuttua Manun vaikean myynnin (myynnissä ei siis muuta vaikeaa kuin se luopuminen!) jälkeen, mutta niin kävimme katsomassa x-tamma Pinewood Salem Alekumia eli Sissiä sen ratsuttajan tallilla. Kävin itsekin selässä, se oli mukavan tuntuinen ja hyvin peruskoulutettu nuori hevonen. Ja niin Sissi muutti pian meidän luoksemme.

Se taisi olla alkukesää, kun Sissi tuli ja Hippoksen mukaan syyskuussa 2008 on omistajanvaihdos tehty, eli Sissistä tulikin sitten kuitenkin meidän oma. Myynnissähän se oli kaiken aikaa vaikka olikin sen kesän meillä ylläpidossa. Tai siis Sannilla, itselläni meni keskittyminen omaan elämään ja Sissillä kävin vain silloin tällöin ratsastamassa.

Sanni kehitti tamman peruskuntoa ja valmentautui etenkin esteillä. Sissillä oli tuolloin kamala erikoiseste-pelko ja oikeastaan jokaiselle vähänkin tavallisesta ristikosta, pystystä tai okserista poikkeavalle esteelle tuli kielto jos toinenkin. Luottamus kuitenkin vahvistui ja itsevarmuus kasvoi koko ajan. Sanni hyppäsi kisoissa Sissillä ratoja 80cm korkeuteen asti.

Eräässä estevalmennuksessa Sanni sitten putosi Sissiltä vähän pahemmin ja jalka vääntyi jalustimessa ja T-luun ympärillä olevat lihakset repesivät. Niinhän siinä sitten kävi, että lääkärit antoivat tuomionsa: leikkaus ja puolisen vuotta toipumisaikaa. Piti tehdä sitten pikainen päätös koko perheen kesken ja Sissi muutti sitten Valkeakoskelle minun hoiviini. Asuin tuolloin Toijalassa joten Valkeakoskelle ajeli mielummin hevosta hoitamaan ja ratsastamaan kuin Vesilahdelle.

Sissi Valkeakoskella

Sissi Valkeakoskella

Jatkoin siitä mihin Sanni jäi. Varmuutta esteille, kunnonkohotusta, itsevarmuutta kaikenlaiseen liikkumiseen. Ystäväni Sailan kanssa laitoimme Sissin "pitkän muodon" -kuurille joka meinasi sitä, että tammaa ratsastettiin hyvin löysällä tuntumalla, lähes löysällä/pitkällä ohjalla niin ja pyydettiin sitä venyttämään tuntumaa kohti. Se oli kaiken aikaa ollut vähän epävarma siitä, uskaltaako kuolaimeen tukeutua ja kulki siis helposti tyhjänä edestä. Tämä "kuuri" auttoi kyllä jonkin verran.

Jossain se mielessä oli, että haluaisin lähteä hevosalaa opiskelemaankin. Lukio oli jäänyt kesken ja mitään koulua ei ollut sillä hetkellä käynnissä vaan olin kiinni työelämässä. Muutaman sähköpostin laitettuani paikkakin löytyi Hessi-tallilta ja pikakeskustelun käytyäni vanhempieni kanssa Sissi muutti Urjalaan Hessille ja päätimme, että se nyt toistaiseksi jää itselleni kurssihevoseksi ratsastuksenohjaaja-opintoja varten.

Hessille muutto oli minulle ja Sissille hyvä juttu. Hessillä kävi silloin vielä valmentajia usein, mm. Aki Hannula kävi valmentamassa esteillä pari kertaa kuussa ja Akin valmennuksista lähti meidän tarina lentoon. :) Yksi juttu palaa mieleeni aina. Oli valmennus, ratsastimme maneesissa. Aki oli tehnyt pienen radan: pysty keskihalkaisijalla, kaarto oikealle ja pysty pitkän sivun päässä, pysty toisella pitkällä sivulla ja lävistäjälle okserille. Okseri alkoi vain kasvaa ja kasvaa korkeutta. Viimeisen kerran okserin ylitettyämme oli pakko kysyä esteen korkeutta ja Aki totesi "varmaan jotain 130cm tai vähän päälle". Siinä sanoin viimein hyvästit omalle rimakauhulleni.

Esteet alkoivat nousta muutenkin sieltä 80cm metriin ja yli. Ensin valmennuksissa ja sitten tosiaan omasta rimakauhusta päästyäni myös kisoissa. Olin kuitenkin itse aika tiiviisti töissä sekä viikolla että viikonloppuisin ja muualle kisoihin lähteminen oli aika haastavaa eikä oikeastaan ollut edes rahaa lähteä, joten pysyttelimme aika pitkälti kotikentällä. Halusin kuitenkin, että Sissi näyttää mihin siitä on. Pyysin ystävääni Saaraa kilpailemaan tammalla eikä Saara kovin pitkään asiaa joutunut miettimään, yksi kokeilu ja se oli sitten päätetty.

Saaran kanssa Sissi pääsi oikeasti kilpailemaan ympäri Pirkanmaan ja Etelä-Suomen. Muistan niin ne muutamat kerrat, kun pääsin katsomaan. Jännitti niin pirusti! Radat olivat 100-120cm. 120cm luokista ei vielä menestystä tullut, mutta muutama sijoitus kuitenkin 110cm tasolta.

Sissi ja Saara kotikentällä

Sissi ja Saara ekoissa aluekisoissa

Itse pääsin kokeilemaan Sissin kanssa kenttää! Kahdet harjoitukset otimme kisojen alle. Hyppäsin yhden Ypäjä-lähiopetusjakson aikana ystäväni Sailan (joka on kisannut kenttää kans. tasolla) tarkan silmän alla Ypäjän maastoesteitä ja se oli Sissin mielestä alkujännityksen jälkeen hurjan hauskaa! Ilopukkeja lensi niin paljon... Lähempänä kisoja kävimme ystäväni Minnan kanssa, taas Ypäjällä. Tarkoitus oli saada valmentaja sinne ja saimmekin, mutta valmennus peruuntui lähtöaamuna. Olimme jo tallilla hevoset lähtövalmiina, kun valmentajalta tuli viestiä, että valmennusta ei ole, syytä nyt tähän en muista... Päätimme lähteä hyppäämään sitten keskenämme. Tässä video meidän menosta:

Kenttäkisat Keravalla sujuivat ihan odotusten mukaisesti. Luokka oli siis se helpoin eli harraste. Koulukoe oli siisti, tasainen, mutta vähän jännittynyt ja tästä 60%, sijalle 21/48. Estekokeessa paikkasimme vähän tulosta hypäten nopean nollan (kolmanneksi nopein), joka nosti meidät sitten sijalle 17/48. Maastokokeessa Sissiä jännitti ensimmäisten kolmen esteen ajan ja se hidasti vauhtia estettä lähestyessään, mutta rohkeasti ylitti kaiken mitä eteen laittoi. Ennen vettä tuli tökki, mutta ilman mitään peruutuksia tai sivuaskelia rohkaisin sen veteen ja veden jälkeen parin esteen yli maaliin asti. Veden jälkeen mokasin itse. En tiedä mikä ajatushäiriö tuli, mutta vilkaisin ranteessa olevaa sekuntikelloani jonka laitoin käyntiin lähdettyäni liikkeelle ja mietin, että nyt mennään liian lujaa ihanne aikaan nähden ja aloin pidättelemään Sissiä. Ennen maalilinjaa vilkaisin kelloa uudelleen ja oltiin jo melkein yli ajan ja sitten pitikin kannustaa eteen. Olisi vain pitänyt antaa laukata tasaista hyvää laukkaa maaliin asti, otimme tuosta sitten 4,4 virhepistettä. Loppusijoitus kuitenkin ensimmäisissä kenttäkisoissa 17/48 joka oli oikein kelvollinen tulos meille.

Jossain kohtaa Sissi alkoi tökkäämään ihan tavallisillekin rataesteille ja päätimme Saaran kanssa laittaa sen hyppylomalle. Oli kesä ja Sissi pääsi Stella-ponin kanssa pariksi viikoksi laitumelle. Loma teki hyvää ja Sissi oli jälleen oma itsensä, iloinen ja pirteä ja hyppäsi sekä teki muutenkin töitä mielellään. Tälläisiä lomia Sissi saikin sitten säännöllisesti, ei välttämättä laidunlomia mutta viikon mittaisia kävelytys-lomia kuitenkin. Samoin välillä pidettiin kuukaudenkin pituisia hyppylomia jolloin keskityttiin sileän ratsastukseen.

 Jossain välissä, taisi olla kuitenkin jo ennen Saaraa Sissillä kävi ratsastamassa ihana koulutuupparimme Julia. Julia oli tyttö, joka jostain aivan puskista pyrähti tallille ja kysyi, olisiko ratsastettavaa hevosta. Itse ihailen moista rohkeutta tulla suoraan kysymään ja sanoinkin heti, että kyllä mulla itse asiassa olisi! Siitä alkoi Julian ja Sissin yhteistyö kouluratsastuksen saralla. Sinänsä harmi, että kaikki ne varsinaiset tavoitteet kaatuivat milloin hevosen sairasteluun (ähky) ja milloin ilmoittautumisessa tapahtuneisiin virheisiin, mutta Julian työ alkoi näkyä Sississä hyvin nopeasti. Pääsi pari starttaamaan yhden helppo A -luokankin.

Sissi ja Julia Ypäjällä Kiki Nybergin valmennuksessa

Sissi ja Julia kotikentällä kanget 2. kertaa

Itse aloin sairastamaan syksyllä 2010. Mitään diagnoosia ei lääkärit osanneet löytää, oireet olivat niin kummalliset. Ihan kaikkea aivokasvaimeen asti etsittiin. Lopulta kaikki oireet lakkasivat itsestään. Nyt myöhemmin diagnosoisin itselleni ihan vain väsymyksen. Kesä oli rankka ja muutenkin töitä oli tullut tehtyä aika tavalla. Kaippa sitä kroppa jossain vaiheessa vain sanoo, että nyt vähän lepoa... Mutta tällöin sairasteluni alettua Sissi muutti ylläpitoon reippaalle, nuorelle Susannalle Valkeakoskelle. Susanna kilpaili Sissillä seura- ja aluetasolla esteillä 80-110cm.

Susanna ja Sissi kisoissa

Valkeakoskelta Sissi muutti sitten takaisin Sannin hoiviin Vesilahdelle ja lopulta päätin joulukuussa sanoa itseni irti Hessiltä ja alkaa miettimään uutta alaa. Oli se ollut mielessä jo jonkin aikaa (ei työpaikasta johtuvia asioita, rakastin työtäni siellä) ja sitten päätin sen toteuttaa. Olisi se tullut tammikuussa eteen joka tapauksessa, kun sain huomata olevani raskaana... Ratsastus loppui siihen, raskausaikana (alkuraskaudesta) kävin hevosen selässä 2-3 kertaa.

Sissi laitettiin kuitenkin myyntiin, sitä pidettiin omistuksessamme vain kouluni takia ja olisi ollut tarkoitus valmistumiseni jälkeen myydä. Kesällä 2011 Sissi sitten muutti uuteen, ihanaan kotiin ihanien tyttöjen ratsuksi ja on niin rakastettu ja hyvinvoiva kuin hevonen voi olla :) Blogista Sissin kuulumisia: http://esteistunnassa.blogspot.com/

Sissi joka tapauksessa oli se elämäni hevonen, se jonka kanssa pystyi rohkaisemaan itsensä ylittämään valtavia esteitä, jonka kanssa koki onnistumisen tunteita kouluradoilla ja joka maastossa jätti kaikki muut kauas jälkeensä laukkasuorilla... Nyt seuraan sen elämää Veeran blogin kautta ilosta hihkuen aina, kun luen onnistumisista, valmentajien kommenteista: "Ei tunnu korkeus vielä missään." (Teppo Hakala) "Sissi on laadukasta tyyppiä." (Marko Björs) ja naureskelen mielessäni, että siitäs saitte kaikki jotka sitä hevosta epäilitte. Siitä sanottiin kaikenlaista: huonolaukkainen, ei tule menestymään yli metrin luokissa, "krooninen kieltelijä", jnejnejne.

Joten blogini kautta haluan vielä toivottaa onnea ja menestystä uusille omistajille. :) Menestystä tulee varmasti, toivotaan että onneakin on matkassa mukana - sitä ei voi hevosten kanssa olla koskaan liikaa!

Sissin kanssa viimeinen kerta...